Heinola Travel on koonnut erilaisia paketteja ja opastuksia kotiseutuhengessä. Tarinalliset opastukset vievät meidät kotiseudun historiaan kivalla tavalla. Uutuutena 3 erilaista 1,5h opastuskokonaisuutta joihin olemme paketoineet Ravintola Heilan maittavia ruokia.
Ravintola Heila sijaitsee Vuohkalliossa, Heinolan pohjoisessa liittymässä, ABC-huoltamon ja Tokmannin vieressä. Ravintolan lisäksi Heilasta löytyy myös myymälä, jossa erilaisten tuotteiden lisäksi mm. lihatiski sekä viinitila- ja panimomyymälä, joten aitoja makuja suoraan pientuottajilta voit ostaa kätevästi mukaan.
Heinolan kaupungin museo on myös avoinna mittavien kunnostustöiden jälkeen. Museo sijaitsee kauppias Ulrik Lindholmin 1872 rakennuttamassa talossa, jonka hän testamenttasi kaupungille. Rakennuksessa on toiminut raatihuone aina 1980-luvun alkuun saakka. 1984 avattiin rakennukseen Heinolan kaupungin museo.
Made in Heinola – täysin uudistettu perusnäyttely – on kurkistus Heinolaan jo esihistorian ajoilta aina 2000-luvun vaihteeseen saakka. Lähde siis retkelle “meitin Heinolaan”.